tiistai 11. elokuuta 2015

Kesäsarja: Mitä jos sairastun, kuinka pitkään saan palkkaa?

Työsopimuslain mukaan työntekijällä, joka on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtään, on oikeus sairausajan palkkaan. Jos työsuhde on jatkunut vähintään kuukauden, työntekijällä on oikeus saada esteen ajalta täysi palkkansa sairastumispäivää seuranneen yhdeksännen arkipäivän loppuun. Alle kuukauden jatkuneissa työsuhteissa työntekijällä on vastaavasti oikeus saada 50 prosenttia palkastaan.

Mikäli työntekijän työkyvyttömyys johtuu muusta kuin sairaudesta tai tapaturmasta, ei työntekijällä ole oikeutta sairausajan palkkaan. Esim. jos kauneusleikkaukselle ei ole lääketieteellistä perustetta, ei työnantajalla ole velvollisuutta maksaa palkkaa leikkaukseen ja leikkauksesta toipumiseen käytetystä ajasta. Työntekijän työkyvyttömyyttä arvioidaan työntekijän työsopimuksen mukaisen työn perusteella. Jos esim. istumatyötä tekevälle henkilölle tapahtuu jalkaan sattuva tapaturma, saattaa hän vammastaan huolimatta olla kykeneväinen tekemään työtään.

Työntekijän on pyydettäessä esitettävä työnantajalle luotettava selvitys työkyvyttömyydestään. Luotettavana selvityksenä pidetään lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilökunnan antamaa todistusta. Työpaikoilla on erilaisia käytäntöjä sen suhteen, millaista selvitystä työntekijältä edellytetään sairauspoissaolotilanteissa. Joissain työpaikoissa noudatetaan käytäntöä, jonka mukaan lääkärintodistus vaaditaan vasta kolmen sairauspäivän jälkeen. Selvitä, mikä on oman työpaikkasi käytäntö sairauspoissaolotilanteissa, ja miten sairauspoissaoloista tulee ilmoittaa työnantajalle. Kaikki työnantajat eivät hyväksy esim. tekstiviestillä tai sähköpostilla tapahtuvaa ilmoittamista poissaolosta. Laissa ei ole säännöksiä siitä, miten sairauspoissaoloista tulee ilmoittaa työnantajalle.

Työntekijällä ei ole oikeutta sairausajan palkkaan, jos hän on aiheuttanut työkyvyttömyytensä tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella.  Esteen sairausajan palkan maksulle saattavat muodostaa esim. tilanteet, joissa työntekijä tappelee vapaa-aikanaan, ja loukkaantuu tässä yhteydessä tai jos työntekijä syyllistyy rattijuopumukseen ja aiheuttaa tässä yhteydessä itselleen työkyvyttömyyden.


Useimpien alojen työehtosopimuksissa on määräyksiä merkittävästi lakisääteistä pidemmältä ajalta maksettavasta sairausajan palkasta. Selvitä oman alasi työehtosopimuksesta määräykset sairausajan palkanmaksusta.  Sairausajan palkanmaksusta on voitu sopia lakisääteistä paremmin myös työsopimuksessa. Jos alalla ei ole noudatettavaa työehtosopimusta, kannattaa lakisääteistä pidemmältä ajalta maksettavasta sairausajan palkasta sopia jo työsopimuksessa.

Kesäsarjassa käydään läpi työsuhdekysymyksiä, jotka on julkaistu Liiketalous -lehdessä työsuhdelakimiehen palstalla. Kysymyksiin lehdessä vastaa työsuhdelakimies Anna Hellén.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti